Palvelut

Ryhmäliikunta

Ryhmäliikuntamme on monipuolista, jokaiselle sopivaa ikään, kokoon ja ulkonäköön katsomatta. Emme keksi pyörää uudelleen, mutta jokainen liikkuja löytyy varmasti tarjonnastamme itselleen sopivan muodon treenata.

Henkilökohtainen valmennus

Huippuvalmentajan opastuksessa harjoittelet oman lähtötasosi pohjalta sekä omien tavoitteiden mukaisesti. Asiakaskuntamme koostuu mm. kuntoilijoista, julkisuuden henkilöistä ja ammattilaisurheilijoista.

Valmennuksemme pääpaino on suorituskyvyn kehittämisessä ja loukkaantumisriskien minimoimisessa. Monipuolisella harjoittelulla pääsemme huipputuloksiin. Se vaatii pitkäjänteistä työtä, mutta kehitys on taattu.

Pienryhmäharjoittelu

Supersuosittu tapamme liikkua! Rakenna oma ryhmä tai hyppää mukaan meidän pienryhmiimme. Pienryhmäharjoittelun etuna on ohjaajan suurempi huomio, sillä ryhmään otetaan maks. 6–8 osallistujaa. Pienryhmät harjoittelevat 1–3 krt. viikossa, ryhmän toiveiden mukaan.

Työhyvinvointipalvelut

Työhyvinvointitreenit rakennetaan ryhmän toiveiden perusteella. Periaatteemme kaikissa treenissä on, että ihminen pystyy optimoimaan tehonsa niin työssä kuin perhe-elämässäkin.

Perheellisen työssäkäyvän ihmisen on turha kuluttaa pattereitaan tyhjäksi kohtuuttomalla treenillä. Treenin pitäisi tähdätä hyvinvointiin sekä pitkäikäisyyteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö treenattaisi kovaa. Kovaa voi treenata, mutta ei kuluttavasti.

Avaa keskustelu!
1
Kysyttävää?
Scan the code
Moroo! 👊🏻
Jos tulee mitä vaan kysyttävää niin pistä rohkeesti viestiä!